Feb 23, 2016

fresh start

Moikka kaikille! Yli vuoden bloggaamattomuuden jälkeen oon taas palailemassa tänne blogin äärelle. Oon kuitenkin vuoden aikana muuttunut todella paljon ihmisenä, jotenka totesin että on ehkä järkevämpää poistaa kaikki postaukset ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Uutta blogia en kuitenkaan raaskinut alkaa väsäilemään, kuitenkin tällä nykyisellä on menty jo monta vuotta, niin tuntuisi oudolta aloittaa ihan tyhjän päältä. En tiedä montako blogini lukijoista tätä enää aktiivisesti seurailee, mutta toivotaan että edes joku eksyisi tätä lukemaan! Pidemmittä puheitta, voisin kertoa teille vähän itsestäni. Oon tosi huono kertomaan itsestäni, mutta yritetääs nyt kuitenkin!

Nimeni on Iida, olen syntynyt 25.11.-99, elikkäs olen tällä hetkellä 16-vuotias, ja asun Satakunnassa kaupungissa nimeltä Kokemäki.Opiskelen tällä hetkellä lukiossa. Perheeseeni kuuluu äiti, isä, isäpuoli ja koira. Tällä hetkellä en harrasta säännöllisesti mitään, ennen olen kuitenkin harrastanut montaa eri tanssia ja näyttelemistä. Edelleen valokuvaan ja piirtelen satunnaisesti. Olen hieman yli 170cm pitkä, silmäni ovat siniharmaat, hiusteni luonnollinen väri on vaalea, mutta mun hiuksissa on näkynyt kyllä montaa erilaista väriä. Tällä hetkellä hiukseni ovat harmaat, mutta se on osoittautunut niin hankalaksi väriksi ylläpitää, niin kehittelen tässä jo uusia ideoita seuraavasta väristä. Omin sanoin luonteeltani olen erittäin helposti lähestyttävä, ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ja rakastan tavata uusia ihmisiä Olen kuitenkin myös hieman äkkipikainen mutta lepyn yhtä helposti kuin suutunkin. Monet sanovat että olen lähes aina iloinen, positiivinen ja pirteä. Rakastan yli kaiken ystäviäni, joiden kansssa tulee aikaa vietettyä lähes joka päivä. Matkustaminen on ollut pienestä pitäen suuri osa mun elämää, ja onnekseni pääsen matkustelemaan suht usein. Yksi mun intohimo on myös vaatteet ja etenkin kengät, joita varsinkin tulee ostettua (vähän liiankin) usein.

Tää blogi tulee olemaan suurimmiltaosin lifestyle ja muotipainotteinen, elikkäs suurimmaksi osaksi kiroittelen tekemisistäni yms. ja asukuvia tulee varmasti olemaan aika usein. Joskus saatan jotain mielipidettäkin kirjoittaa, saas nähdä! Nyt mä kuitenkin parhaani mukaan yritän jaksaa kirjoitella mahdollisimman usein ja pitää motivaation tähän hommaan.


Collage1

Ps, Mua voi seurailla myös instagramissa nimellä iidamagdalena :-)

No comments:

Post a Comment

Muistathan pitää myös kritiikin asiallisena! Kiitos kommentistasi ♥